Ajankohtaista
Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-seminaari 16.2.2022
Maanpuolustuskorkeakoulu (MpKK) järjestää vuosittaisen Venäjän turvallisuuspolitiikkaan keskittyvän kansainvälisen seminaarin 16.2.2022.
Mannerheim-säätiö on tukenut seminaarin järjestelyjä, ja on aiemmin yhdessä muiden säätiöiden kanssa tukenut MpKK:n ja Helsingin yliopiston Venäjän turvallisuuspolitiikan Mannerheim-professuurin perustamista.
Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-seminaari 16.2.2022
Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimus
Mannerheim-säätiö on osallistunut Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusohjelman tukemiseen yhdessä muiden säätiöiden kanssa.
Mannerheim-säätiön apurahat vuodelle 2022
Mannerheim-säätiön hallitus päätti syyskokouksessaan 2021 jakaa apurahoina ja tukena yhteensä 500 000 euroa vuodelle 2022. Apurahat kohdistuvat upseerien jatko-opintoihin ulkomailla, sekä etupäässä nuorempien upseerien kieliopintoihin.
Apurahoja on lisäksi myönnetty tieteelliseen tutkimukseen, joka tukee säätiön tavoitteita.